Suomalaisnuoret antavat aikuiskasvatusta median asiantuntijoina
Aletaanko Suomessa arvostaa yhä enemmän nuorten asiantuntijuutta? Näin voisi päätellä verkkosivustojen Mediaskooppi ja Nuorisofoorumi perusteella. Mediaskooppi tarjoaa mm. nuorten pitämiä koulutuksia aikuisille. Nuorisofoorumi haastaa nuoret mukaan tulevaisuuskeskusteluun järjestämällä kilpailun Kirjoita päättäjille puhe aiheesta ”Mikä uusi oppiaine on peruskoulussa vuonna 2020?”.
Mediaskooppi
Mediaskooppi on median parissa aktiivisesti toimivien nuorten asiantuntijaverkosto, jonka tavoitteena on herättää keskustelua nuorten mediankäyttöön liittyvistä kysymyksistä ja tuoda mediakasvatuskeskusteluihin nuorten näkökulmaa. Verkosto tarjoaa mm. koulutuksia ja toteuttaa niitä yhteistyökumppaneiden kanssa sekä järjestää tapaamisia verkossa ja verkon ulkopuolella. Mediaskoopin toiminnassa on tätä nykyä noin sata nuorta Pirkanmaalta. Määrä kasvaa jatkuvasti. Koulutuksissa on käynyt tähän mennessä yli 200 aikuista.
Aikuiskasvatusta
Lasten mediakasvatusta on viime vuosina lisätty opetussuunnitelmiin ahkerasti. Mediaskooppilaisten mielestä on aika keskittyä aikuisten kasvattamiseen. Mediaskoopin koulutustilaisuuksissa on painotettu, että kaikkien tulisi tutustua nettitodellisuuteen. Nuoret opastavat aikuisia virtuaalimaailmaan ja sosiaalisiin medioihin.
Nuorisofoorumi
Nuorisofoorumi on Taloudellisen tiedotustoimiston syksyllä 2008 käynnistämä hanke. Nuorisofoorumin avulla Taloudellinen tiedotustoimisto haluaa ennen kaikkea aktivoida vuoropuhelua omaa tulevaisuuttaan pohtivien nuorten ja elinkeinoelämän vaikuttajien välillä. Nuorisofoorumin tavoitteena on, että nuoret saavat paremmin äänensä kuuluviin koulutukseen ja työelämään liittyvissä asioissa. Tarkoituksena on myös löytää nuorille ja yrityksille yhteisiä toimintamalleja yhteiskunnan, ja erityisesti työelämän kysymysten käsittelyyn.
Tulevaisuuden oppiaine
Mihin tulevaisuuden haasteisiin koulun tulee kyetä vastaamaan? Mikä uusi oppiaine on peruskouluissa vuonna 2020? Nuorisofoorumin teemana vuonna 2009 on tulevaisuuden tiedot, taidot ja asenteet, ja se järjestetään 2.12.2009 Suomen eduskunnassa.
Nuorisofoorumissa käytävään keskusteluun voi vaikuttaa osallistumalla teemaan liittyvään kilpailuun. Tehtävänä on ehdottaa uutta tulevaisuuden oppiainetta ja kirjoittaa siitä noin 3 minuuttia kestävä puhe päättäjille. Puheessa tulee perustella, miksi juuri tätä oppiainetta tarvitaan peruskoulussa vuonna 2020.
Nuorisofoorumi
Kunkoululoppuu.fi
Mediaskooppi
Taloudellinen Tiedotustoimisto
Koonnut Tarja Terävä tarja.terava@nifin.helsinki.fi
